Tunteikas kieli

”Välistä on mukavaa kuunnella kaunista suomen kieltä puhuvaa toimittajaa, ihan vain kielen vuoksi, asiasisällöstä viis”, totesi eräs eläkeikään ehtinyt sukulaiseni. ”Mutta se puhekieli, se on niin karmeaa välillä! ’Me mennään’ sanoi eräskin, eikö ne osaa puhua niin kuin kunnon suomalaiset! ME MENEMME, niinhän se kuuluu!”

Sukulaiseni kommentti sai välisinkin hymyn huulille. Kieli herättää tunteita. Se ihastuttaa, vihastuttaa ja närkästyttää. Monen on ehkä vaikea hyväksyä sitä, että kieli elää ja muuttuu koko ajan. Millaiset kielenilmiöt ovat herättäneet sinussa ehkä voimakkaitakin tunteita?

Jos yleisten puhekielen piirteiden sekoittuminen kirjoitettuun kieleen ärsyttää, niin entäs ne murteet sitten? Murteiden taistelun sijasta nykyisin on käynnissä pikemminkin murteiden voittokulkue. Sarjakuvafani saa asterixinsa tai kristitty raamattunsa niin savoksi kuin stadiksikin. Murteiden voittokulkua kuvaa hyvin myös eräs hiljattain kuulemani keskustelu. Istuin kahvittelemassa ystäväni kanssa, kun paikalle pöllähti eräs tuttavani, jota kutsuttakoon nyt vaikka Jaakoksi. Vaihdoimme kuulumisia, kunnes ystäväni kysyi Jaakolta, että mistä hän on kotoisin, kun puhuu niin hauskaa murretta. Ystävääni ihastuttivat Jaakon puheessa kivan kuuloiset mie- ja sie-pronominit. Jaakon vastaus kuitenkin yllätti ystäväni: Ihan oon täältä Helsingistä, tykkään vaan käyttää noita murresanoja, kun ne on niin pehmeän kuuloisia!. Syy murteiden käytölle ei löytynytkään Jaakon asuinhistoriasta, vaan persoonallisen tyylin tavoittelusta. Suomen kieli onkin paljon muutakin kuin vain sääntöihin ja muinoin sovittuihin kielenkäytön periaatteisiin sidottua, normitettua kieltä. Kielemme sisältää rikkaan ilmaisuvoiman, jota käytetään hyödyksi monella tavalla. Toiselle naurunalainen murre on toiselle äidinkieli, toiselle yksilöllisen tyylin lähde. Kieli välittää tunteita!

Ps. Katso tehtävänanto täältä!